Eilinen taas vähän jäi.. Näin pitkään ulkomailla
reissannutta ystävääni ensimmäistä kertaa aikoihin
ja päätimme
sen kunniaksi. Mentiin sushibuffetiin, rupateltiin
ja yhtäkkiä aikaa olikin kulunut jo useampi tunti.
Koitin olla syömättä kamalan paljoa, mutta sushi
vaan on niin saamarin hyvää.. Kaloreita on aivan
mahdoton laskea, mutta selväähän se on, että niitä
tuli aivan liikaa. Kaiken lisäksi pakettiin kuului
myös misokeitto, joka on myös äärimmäisen hyvää..
Käytiin me kyllä kävelemässä, enkä muuta sitten
syönytkään koko päivänä, mutta se ei poista sitä
faktaa, että minä söin liikaa.
Sen vuoksi illalla iskikin järjetön itkuahdistus,
minkä takia en sitten tännekään tullut olojani
purkamaan.. Tämä päivä onkin sitten mennyt
lähinnä vedellä, vichyllä, lightmehulla ja kahvilla.
Olo on kamala. Turvonnut ja oksettava. Asiaa ei
yhtään helpota se, että koko tämän päivän minua
on vaivannut migreeni. Plääh. Anteeksi valitus,
mutta toisaalta lupasin olla rehellinen oloista ja
edistyksestä. Että tässäpä tätä minun epäonnistumistani,
taas vaihteeksi.
Mutta ei koskaan huonoa, ellei jotain hyvääkin!
Ensinnäkin sain jälleen kerran kuulla laihtuneeni;
tämä lienee jo viides kerta viikon sisään. Kaipa
sitä on siis uskottava. (?) Lisäksi koulussa on
mennyt nyt todella hyvin. Olen saanut paljon
kursseja suoritettua ja hyviä arvosanojakin on
tullut :)
Huomenna ajattelin mennä kävelylle ja varmaankin
poikkikselle hengailemaan. Lauantaina meen kaverille
juhlistamaan, kun sillä on kuulemma jotain hyviä uutisia,
ja sunnuntaina on taas töitä. Täytyy vaan muistaa pysyä
liikkeellä, niin ei ehdi murehtia syömisiä tai muuta.
Nyt kuitenkin meen venyttelemään ja nukkumaan - öitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista ♥