24. maaliskuuta 2015

54.

Tervepä taas!

En tajua tätä mielialojen vaihtelua. Tai
periaatteessa ne kai on olleet aika tasaiset,
mutta vireystila on ollut tosi surkea.. Kaipa
se on toi harmaa sää. Hassua vaan kun ei
koskaan aiemmin valo (tai pikemminkin
sen puute) ole vaikuttanut minuun näin :/

Onneksi pian on kevät ♥

Yksi asia, joka on samanaikaisesti todella
ihana, mutta myös ahdistava seuraamus
laihtumisessa on se kun täytyy / saa ostaa
uusia vaatteita - mä en nimittäin alkuunkaan
ole shoppailuihmisiä. Kaupat ovat todella
ahdistavia paikkoja kaikkine ihmisineen ja
koirkeine hintoineen, enkä oikeastaan mitään
muuta kuin sovittamista inhoa näin paljoa.

Paitsi tietenkin sitä rahan tuhlaamista. Siksi
käynkin lähinnä kirppareilla. Kirppareilta
on myös paljon helpommin löydettävissä
uniikkeja vaatteita, muualla kun tuntuu pyörivän
samanlaiset vaatteet liikkeestä huolimatta.

Tykkäättekö te shoppailla? Missä teette ostoksenne?

Tänään olen syönyt kaksi karjalanpiirakkaa,
kurkkua, tomaattia ja porkkanaa. Kahvia tuli
juotua kaksi kupillista ja teetä yksi. Vichyä
join varmaan yli litran ja vettä vielä sitäkin
enemmän. Kaloreista ei taaskaan ole hajua.

Huomenna ajattelin juoda pirusti kahvia ja
syödä vihreitä papuja ja ...jotain. Ehkä vaan
raejuustoa? Huomenna on lentis niin pääseepä
taas vähän liikuttelemaan läskejä. Käveltyä toki
on tullut melko paljon, varsinkin työpäivinä
kun bussit ei kulje aivan siitä vierestä.

Huomenna pääsen myös käymään vaa'alla!
Toivottavasti viikonlopun mässäilyt ei enää
turvota silloin, tuli nimittäin syötyä itsetehtyä
pizzaa ja juotua yksi jos toinenkin alkoholijuoma..

Huh. No mutta joo. Anteeksi kun en postaile
enää päivittäin. En vaan millään kerkeä kun on
työ ja koulu ja jonkinlainen sosiaalinen elämäkin.
Mutta kyllä mä tätä mietin päivittäin, ja pitääkin
nyt itse asiassa ottaa selvää josko voisin vaikka
kännykällä päivitellä :) kävisi hieman sutjakkaammin!

Hyviä öitä, minä ainakin painun pehkuihin nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥